sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lidled In Extra: Green Grocer's- Pakastevihannekset

Kuvassa IFK:n C-junioreiden vihannesjoukkue vasemmalta oikealle:
Herneitä, Pinaattia, Parsakaalia, ja Vihannessekoitusta

Silloin kun raavaan bloggarin alkaa todella tehdä mieli vihanneksia, ei aikaa ole hukattavaksi. Niinpä Lidled In:in toimitus raahasi tärinöihinsä muovipussillisen vihanneksia Lidlin pakastealtaasta. Pakastevihannesten sulattaminen tulisi suorittaa jääkaapissa, mutta suorin tie lautaselle käy mikroaaltouunin kautta. Lautasellinen kasviksia valmistui noin viidessä minuutissa, ja maistelu saattoi alkaa.

"tosta kun jätät vielä ton porkkanan pois, ni sit alkaa olla hyvä"
Vihannesten maku oli hyvinkin samankaltainen muiden maailman pakastevihannesten kanssa, eroa ei juuri huomannut. Hieman yllättävää oli pinaattien (kuvassa oikealla olevat papanat) ulkonäkö, joka muistutti hieman torilta ostettujen herneiden nauttimisesta aiheutuvaa pureskelujätettä. Lisäksi pinaatti vaati runsaasti mikroaaltoja sulaakseen, ja valutti huomattavan määrän nestettä lautaselle.

Kaiken kaikkiaan vihanneksista jäi hyvä maku suuhun. Näitä kannattaa aina pitää pakastimessa valmiina. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee vihannessekoitus, jota allekirjoittanut on nautiskellut jo usealla aterialla kuluvan viikon aikana.  Näiden vihannesten etuna on myös alhainen hinta ja ylivertainen säilyvyys, "ei tartte sit kato raahata niit homeisii kurkunkantoi roskikseen tajuutzä!?" Valikoima vaihtelee hieman sesongista riippuen, ja luotettavan lähteen mukaan pakastealtaasta on bongattu tekstissä esiintyvien lajikkeiden lisäksi myös kukka- ja ruusukaalia.

Arvosana:  4 Tähteä
Ostanko uudelleen: Ostan
Lidled in suosittelee: jokaisesta pussista vähän lautaselle, ja sit mikroon!
Hinta: n. 2,00 € / kilo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti